Olisi varmaan jo aika päivittää tilannetta. Olenko onnistunut tavoitteissani?
- Kyllä ja ei.
Edellisen päivityksen aikaan olin aktiivisessa luottamustoimessa rotujärjestössä. Siitä olen pystynyt luopumaan, mutta "jäähdyttelen" vielä neuvonantajana vähemmän aktiivisessa roolissa. Yritän luopua siitä ensi vuoden luottamushenkilöitä valittaessa. Sen jälkeen ko. yhdistyksessä olisin rivijäsenenä.
Eiköhän kaiken kaikkiaan 10 vuotta aktiivista toimintaa riitä. On kirjoitettu lehteen juttuja, järjestetty useita tapahtumia kisoista ja koulutuksista illallisiin. Yritetty nostattaa ME-henkeä ja saada uudet tuntemaan itsensä tervetulleiksi. Matkan varrelle mahtuu onnistumisia, pysäyttäviä kokemuksia (nukahtaa autonrattiin ison tapahtuman jälkeisenä päivänä) kuin niitä karvaita pettymyksiä, vaikka on parhaansa tehnyt. Olen oppinut olemaan itselleni armollisempi: Jos kaikkensa yrittäminen ei jäsenistölle riitä, niin sille ei voi mitään. Olen myös oppinut delegoimaan, kaikkea ei tarvitse tehdä itse, myös muiden työnjäljen tulee kelvata ja useimmiten se on yhtä hyvää ellei parempaa kuin mitä itse olisin saanut aikaan. Ja kun ihan rehellinen olen, niin katkeruudeltakaan en ole voinut täysin välttyä. Jotkut asiat vain eivät ole sujuneet.
Ja miksi vastasin myös ei?
Ihastuin agilityn harrastamiseen ja koska niissä talkoissa käyminen ei tuntunut sopivan minun omiin aikatauluihini kovinkaan hyvin, lupaiduin seurassa tehtävään jota saa tehdä silloin kun itselle ajallisesti sopii. Voin kertoa, että tuntimääräisesti pääsisin vähemmällä tekemällä ohjattuja talkoita. Mutta tästä tehtävästä saatava näkyvä tulos ja onnistumisen tunteet ovat aivan omaa luokkaansa. Pääsen kisaamaan oman koiran kanssa ja pääsen treeniryhmään koska talkoovelvoite on helppo täyttää. En ole järjestämässä tapahtumia, kuten rotuyhdistyksen puolella eli oma harrastaminen ei kärsi tästä. En yhtään ihmettele, että rotujärjestöjen vapaaehtoiset ovat vähissä. Minäkin mielummin valitsen harrasteseuran puolesta työskentelyn, koska sillä on tarjota minulle sitä mitä tarvitsen.
Agility on laji, jossa on mahdollista edetä myös ilman talkoiluita, rahalla saa niin huippukouluttajia kuin halli- ja kenttäaikaakin, mutta harvalla on oikeasti varaa tai halua maksaa täyttä hintaa kaikista treeneistä. Toisaalta agility on myös laji, jotai ei oikein voi harrastaa täysin ilman rahaa. Kisaamaan pääse ilman lisenssiä ja yleensä kaikki seurat vaativat vähintään harjoittelulisenssin vakuutuksineen, että ryhmään pääsee mukaan.
Vaikka lähestymässä on oman vapaaehtoistyöni osalta vuoden kiireisin aika, valmistellaan tulevaa vuotta, niin silti koen pääseväni helpommalla kuin aiempina vuosina. Vielä olisi yksi iso rutistus tulossa vuodelle 2018, johon olen lupautunut mukaan, mutta sen jälkeen voisin (yrittää) rauhoittua.
